TAJU mukana uudenlaisessa työelämän yhteistyössä Plan Suomen kanssa

Saimme jo varhain talvella yhteydenoton Plan International Suomi -järjestöstä, josta meitä kysyttiin mukaan heidän CV työelämään -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on tukea maahanmuuttajataustaisia 16-20 -vuotiaita nuoria ja heidän tietään kohti työelämää. Yhteistyöhön etsittiin työnantajia pääkaupunkiseudulta sekä Tampereelta kesäksi 2020. Meidän roolimme hankkeessa oli tarjota kesätyöharjoittelua meille hakeneelle nuorelle. Päätimme lähteä mukaan ja tarjota kesäleiriohjaajan paikkaa hankkeessa mukana olevalle nuorelle.

Yhteistyö oli sujuvaa Planin kanssa ja aina kysyttäessä sai lisätietoa tai apua työnantajana toimimiseen. Plan auttoi meitä löytämään juuri meille sopivan nuoren kesätyöhön. Me haastattelimme nuoren ja lopulta valitsimme hänet meille kesätöihin. Toisena kesätyöntekijänämme lasten kesäleireillä kesäkuun alussa aloitti Hamza. Hamzan kesätyökokemuksista voit lukea alta.

Ensi kosketus työelämään TAJUn kesäleireillä

Planin kautta sain tiedon tarjolla olevasta TAJUn kesäleirien apuohjaajan työstä. Tutustuttuani työpaikkailmoitukseen ja TAJUn nettisivuihin, päätin hakea avoinna olevaa kesätyöpaikkaa, koska pidän urheilusta ja leireillä oli luvassa monipuolisesti eri liikuntalajeja. Myös lasten kanssa toimiminen on minusta mukavaa. Pääsin haastatteluun TAJUn toimistolle, jonka jälkeen jäin odottamaan tietoa pääsenkö kesätöihin. Saatuani tiedon kesätyöpaikaikasta olin innoissani.

Kesätyöjakso kesti kaksi viikkoa ja kesäleirejä oli kaksi. Kesätyö oli mielenkiintoista: toimin kesäleirien apuohjaajana, jonka tehtäviin kuului mm. huolehtia lasten turvallisuudesta, auttaa pääohjaajaa tuntien valmistelussa ja ohjaamisessa sekä auttaa välipalojen ja lounaan jakamisessa. Pääsin itse myös ohjaamaan lapsille jalkapalloa.

Lasten ilo ja innostus sai minut iloiseksi. Lapset ovat olleet kesäleireillä tyytyväisiä ja osallistuivat eri lajeihin aktiivisesti. Lapset ottivat minut apuohjaajana hyvin vastaan ja pääsin osallistumaan lasten leikkeihin ja peleihin. 

Työharjoittelun aikana opin lasten ajattelutavasta ja lasten välisten ristiriitojen selvittämisestä; ristiriidat tulee selvittää heti. Sain kokemusta ja oppia lasten liikunnanohjaamisesta ja minusta se oli mukavaa. Uskon että voin hyödyntää tätä liikunta-alan kesätyökokemusta ensi vuoden kesätöitä hakiessa. On ollut mukava päästä tutustumaan liikunta-alan työtehtäviin ja lasten liikunnanohjaamiseen.

TAJUn pääohjaaja Laura ja työpaikkaohjaaja Marika ovat auttaneet minua työtehtävissä. Työnantajani on ollut erinomainen, sillä olen saanut apua työtehtävien hoitamiseen ja voinut rohkeasti kertoa omia ehdotuksia eri leikkeihin tai asioiden tekemiseen. Koen että minua on kuunneltu.

Hamza

Antoisa työnantajakokemus

CV työelämään -hankkeessa oli hienoa olla mukana ja haluammekin kiittää Plania, kun kysyivät meitä mukaan. Suurkiitos myös Hamzalle hyvästä asenteesta ja arvokkaasta panoksesta kesäleirien ohjaajana. Hamza osasi erittäin luontevasti toimia lasten kanssa alusta asti ja lapset viihtyivät hänen seurassaan. Myös ohjaajana kehittymistä tapahtui lyhyessä ajassa. 

Jos hanke kiinnostaa enemmän, siitä ja Planin toiminnasta muutenkin löydät lisää tietoa täältä. Plan etsii uusia yhteistyökumppaneita hankkeeseen vuosittain.