Kesätöissä TAJUssa

Etsiessäni kuumeisesti kesätyöpaikkaa, löysin TAJUn ilmoituksen. Kesätyö liikunnallisten lastenleirien apuohjaajana kuulosti unelmatyöltä, jossa voisin hyödyntää voimistelutaustaani. Lähetin hakemuksen ja minua onnisti, pääsin työhaastatteluun ja lopulta sain paikan. En malttanut odottaa kesää ja töiden alkua!

 

Ensimmäisen leirin alku jännitti hieman. Helpotuksekseni sain huomata lasten olevan ihanan innokkaita ja reippaita. Tekemisen meininkiä riitti viimeiseen päivään asti, ja tylsää ei ollut missään kohtaa. Seuraavalla viikolla leirin rakenne pysyi samana, mutta lapset vaihtuivat. Taas kerran sain yllättyä iloisesti ihanista lapsista, ja kuinka taitavia he olivat. Itse sai välillä katsoa pää pyörällä, että mistä tämä taito ja uskallus kumpuaa, kun lapset heittivät volttia kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

 

TAJUn kesäleirien apuohjaaminen on ollut loistava kokemus. En olisi voinut kuvitellakkaan, että ensimmäinen kesätyöni osuisi näin nappiin. Ihana pääohjaaja Laura antoi mahdollisuuden järjestää lapsille ohjelmaa, eikä asettanut minkäänlaisia paineita kohdalleni. Ilmapiiri molemmilla leireillä oli muutenkin todella hyvä, sekä lapsilla että meillä ohjaajilla oli mukava viettää aikaa toistemme kanssa.

 

Leirit loppuivat, mutta toivon silti jatkavani TAJUn toiminnassa jollain tapaa. Olen kiitollinen ihanista leirikokemuksista, ja kesätyön loppuessa olenkin saanut itselleni ihania muistoja. Tästä on hyvä jatkaa kesälomalle monta kokemusta rikkaampana.

 

Aurinkoisin terveisin,

 

Siiri