Tuntikuvaukset

Perheliikuntaryhmät


Perheliikunnan tavoite on innostaa aikuisia ja lapsia liikkumaan yhdessä. Samalla aikuisen oma kunto kasvaa ja lapsi saa onnistumisen elämyksiä ja positiivinen asenne liikkumiseen syntyy.

Aikuinen-lapsi 2-4 v.

Lapsen ja aikuisen yhteistä aikaa liikunnan ja leikkien iloisessa maailmassa. Tuokiot sisältävät mielikuvia, musiikkia, leikkejä, loruja, temppuilua sekä erilaisia välineitä. Aikuinen toimii myös lapsen ”telineenä” erilaisissa liikkeissä ja lapsi taas aikuiselle painona lihaskuntoliikkeissä.

Ryhmässä 1 aikuinen+lapsi. Aikuinen voi olla myös isovanhempi, täti, kummi…


Perhgym 0-6 v.

Monipuolista liikuntaa koko perheen voimin. Tunti voi sisältää mm. telineratoja, tutustumista voimistelun eri elementteihin, perheakrobatiaa sekä erilaisia pelejä, liikuntaleikkejä. Tunnilla joka ikäryhmälle löytyy omantasoistaan haastetta. Joskus liikunta voi tapahtua myös ulkosalla. 

Ryhmässä 0-6 v. on 1-2 aikuista + kaikki perheen alle kouluikäiset lapset.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.