Supertreenit 2019 - superihana päivä Naantalissa

Supertreenit-päivä Naantalissa maaliskuussa on jokavuotinen aikuisten jumppatapahtuma. Turun Urheiluliiton tänä vuonna jo 27. kertaa järjestämä jumppapäivä keräsi paikalle kaksi tuhatta aloittelijaa ja aktiiviharrastajaa myös Tampereelta tutustumaan lajiuutuuksiin, nauttimaan tutuista jumpista ja rentoutumaan kylpylässä. 

TAJU on järjestänyt matkan Supertreenit-päivään jo yli kymmenen vuotta. Tänä vuonna matkassa oli 14 jumpparia. Päivän ideana on, että jokainen kokoaa etukäteen laajasta tarjonnasta itselleen neljä jumppatuntia ja kaksi luentoa, jotka lähetetään toiveena järjestäjälle. Paikan päälle päästyä saa liput niille tunneille, jotka järjestäjän toimesta on valikoitunut. Jos kovin paha mieli järjestäjän valinnoista tulee, tunteja voi käydä aina vaihtamassa siihen varatussa tilassa. 

Turun Urheiluliitto on varannut tiloiksi Naantalin Kylpylän ja Maijamäen koulun, jotka sijaitsevat lähes kylki kyljessä ja joiden väliä päivän aikana tulee kuljettua. Uutuusjumppien lisäksi tapahtumassa jokainen osallistuja saa suuren tuotekassin, jossa on monenlaista purkkia ja purnukkaa kotiin viemisiksi, ja vielä lisäksi päivän eväät. Monelle Supertreenit-jumpparille on käynyt niin, että ensimmäisen kerran siellä käytyä, siitä on muodostunut jokavuotinen tapa. Mennään taas ensi vuonna, lähde mukaan!

”Jumppatapahtuma on aina yhtä mielekäs, kun pääsee osallistumaan monille erilaisille jumpille ja oppimaan uutta sekä luennoilla että jumpilla. Aina on jännittävää, mille jumpille ja luennoille lopulta pääsee osallistumaan sekä mitä huikeasisältöinen tuotekassi pitää sisällään. Päivä hurahtaa nopeasti, koska tapahtuma on niin sisältörikas ja siitä saa tehdä itselleen juuri sellaisen kuin haluaa. Vaikka kaikki tunnit eivät ole aina sellaisia kuin toivoisi, ei sille suuren osallistujamäärän ja rajallisen ajan takia voi mitään. Tietääpähän sitten seuraavaa kertaa ajatellen, minkälaisille tunneille kannattaa osallistua. Tapahtuman sisältöön perehtymällä ja etukäteen pohtimalla, mitä tapahtumalta haluaa, on mahdollisuus luoda itselleen mielekäs päivä.”

Tanja Mäkinen


”Supertreenit-päivä on joka kerta elämys. Tykkään valita alkuun aina reippaampaa menoa, tällä kertaa aloitin Maijanmäen hallin päälavan Les Millsin SH’BAM® ja BODYCOMBAT® -tunneilla. Iltapäivää kohti on sitten mukava siirtyä rauhallisimpiin ja venyttelevämpiin tunteihin. Uutuuksiinkin pääsee tutustumaan, Notkeat nikamat -tunti oli tämän vuoden uutuus minulle. Minun supertreenini huipentuvat aina kylpylän altaisiin ja poreisiin, saunan rentouttavaan vaikutukseen. Supertreeneistä on muodostunut minulle jo perinteinen hemmottelupäivä. Suosittelen kaikille!”

Satu Vuorinen