Tiedote: Yksilöllisiä liikkujanpolkuja kehittämässä – Tampereen Voimistelijat ja Tampereen Jumppatiimi TAJU yhteistyössä eteenpäin

7.1.2020

Tampereen Voimistelijat ja Tampereen Jumppatiimi TAJU aloittavat uudenlaisen yhteistyön tavoitteena mahdollistaa jokaiselle voimistelijalle laadukas ja harrastajan itsensä näköinen liikkujanpolku. Samalla tuetaan harrastajia entistä vahvemmin koko elinkaaren mittaiseen liikuntaharrastukseen.

Tampere on Suomen kolmanneksi suurin voimistelukaupunki, jonka kaksi suurinta seuraa ovat vahvasti profiloituneet omaan ydinosaamiseensa: Tampereen Voimistelijat huippuvoimisteluun ja TAJU harrastepuolelle. Yhteistyön kautta tamperelaisvoimistelijoille tullaan tarjoamaan monipuolisia ja eheitä liikkujanpolkuja sekä mahdollisuus liikkua entistä helpommin molempien harrastusmuotojen välillä. Samalla seurat voivat keskittyä vahvemmin laadukkaan harraste- tai kilpavoimistelun kehittämiseen. Yhteistyö on Suomen voimisteluseuroissa ensimmäinen laatuaan.

”Jatkossa voimistelijan on entistä helpompi siirtyä kilpauran jälkeen harrastamaan, kun pystymme ohjaamaan hänet seurasta toiseen. Samaten voimistelija voi vaivattomasti siirtyä harrasteryhmästä kilparyhmään”, markkinointi- ja viestintävastaava Laura Laakso Tampereen Voimistelijoista. ”Voimme myös esimerkiksi kannustaa kilpavoimistelijoidemme vanhempia liikkumaan TAJUn aikuisten ryhmäliikunnassa – ennen tällaista mahdollisuutta ei ole voitu tarjota, vaikka kysyntää on ollut.” 

Seurayhteistyössä tullaan luomaan voimistelijan polku, joka auttaa perheitä hahmottamaan voimisteluharrastuksen jatkuvuutta aina taaperoiästä viiden lajin kilparyhmiin sekä aikuisten ja ikääntyvien liikuntaan. Yhteistyö vahvistaa elinikäisen voimisteluharrastuksen jatkumoa ja liikunnallista elämäntapaa selkeyttämällä alueellista voimistelutarjontaa paremmin tamperelaisia ja asuinalueiden asukkaiden tarpeita palvelevaksi.

 ”Tavoitteena on mahdollistaa voimistelun harrastaminen yhä useammalle lapselle, nuorelle ja aikuiselle niin, että harrastuksen voi aloittaa lähellä kotia tai lähikoululla. Toimintaan on helppo lähteä mukaan ja seurat yhdessä tarjoavat jatkumon harrastukselle olipa tavoitteena kuntoliikunta tai huippuvoimistelu-ura”, kertoo toiminnanjohtaja Marika Uusi-Illikainen Tampereen Jumppatiimi TAJUsta. 


Sujuvampia harrastusmahdollisuuksia seuraprofiloinnin ja yhteistyön kautta

Tampereen Voimistelijoiden ja Tampereen Jumppatiimi TAJUn yhteistyö toimii samalla Suomen Voimisteluliiton seurayhteistyöpilottina. Tamperelaisseurojen yhteistyön pohjalta tullaan mallintamaan seurayhteistyön prosessikuvaus, jota voimisteluseurat ympäri Suomen voivat hyödyntää oman toimintansa kehittämisessä. 

”Rohkaisemme voimisteluseuroja profiloitumaan entistä vahvemmin omaan ydinosaamiseensa ja tekemään yhteistyötä saman alueen voimistelu- ja urheiluseurojen kanssa”, kertoo Suomen Voimisteluliiton projektipäällikkö Jaana Hyrkäs. “Tarkoituksena on pystyä tarjoamaan mahdollisimman monipuoliset, laadukkaat ja sujuvat palvelut saman alueen harrastajille sekä mahdollistaa harrastaminen jokaisessa iässä.” 

Molemmilla tamperelaisseuroilla on toiveissa tehdä jatkossa enemmän yhteistyötä myös muiden lajien urheiluseurojen kanssa. Nyt keskitytään kuitenkin kahdenkeskiseen yhteistyöhön: keväällä luvassa on muun muassa yhteisiä voimistelutapahtumia koko perheelle. Yhteistyön etenemistä voi seurata somessa hashtageilla #tuplastitähtiä #tuplastitahtia. 


Lisätietoja:

Laura Laakso 
Markkinointi- ja viestintävastaava ja seurasihteeri, Tampereen Voimistelijat 
toimisto@tampereenvoimistelijat.fi 
Puh. 044 067 4532

Marika Uusi-Illikainen 
Toiminnanjohtaja, Tampereen Jumppatiimi TAJU 
info@tampereenjumppatiimi.net
Puh. 040 5963488 

Jaana Hyrkäs
Projektipäällikkö, Suomen Voimisteluliitto
jaana.hyrkas@voimistelu.fi
Puh. 050 344 7514